Heku ja Barabra yhtyvät – Suomen johtava markkinointiviestinnän tuotantotalo syntyy

Heku on 16.6. tehdyllä kaupalla ostanut enemmistön Barabrasta. Barabra on digitaalisen median tuo- tantostudio ja Heku luova tuotantotoimisto markkinoinnin ja mainonnan materiaaleille. Kaupassa syntyi Suomen johtava printti- ja digitaalisen markkinointiviestinnän tuotantotalo. Yhtiöt jatkavat omilla nimillään, mutta yhteisellä palvelulla, toiminnoilla ja hallinnolla.

- Barabra tekee samoja asioita kuin Heku, mutta digitaalisella puolella. Yhdistymisen jälkeen voimme tarjota asiakkaille lähes koko markkinointiviestinnän tuotannollisen kirjon. Asiakkaat ovat kyselleet tällaista palvelua jo jonkin aikaa. Ja kun tapasimme Barabran Topin kanssa ensimmäisen kerran, oli heti selvää, että yhdessä näistä kahdesta yrityksestä tulisi erittäin toimiva paketti, toteaa Hekun toimitusjohtaja Petri Telaranta.

Barabra on perustettu vuonna 2006 ja henkilökuntaa on 15. Toimitusjohtajana on toiminut Topi Tuominen, joka jatkaa yhdessä Jari Pelto-Pirin kanssa yhtiön omistajina. Pelto-Piri on Barabran tuottaja ja yksi perustajista.

- Firmat ovat hengeltään hyvin samankaltaisia. Myös prosessit, laatu sekä sama huolehtiva ja hyvä fiilis tekemiseen yhdistävät meitä. Aika vaikea kuvitella, etteikö tämä liitto toimisi kuin häkä, Topi Tuominen kommentoi kauppaa.

Markkinointiviestinnän rakennemuutos on yksi syy tuotantopainotteisten toimistojen tämänhetkiseen kasvuun ja menestykseen. Asiakkailla on tarve saada tehokkaasti sama viesti samaan aikaan useaan eri kanavaan. Perinteisesti tämä on ollut haastavaa eri toimijoiden välillä ja se on johtanut sekä kustannustehottomuuteen että hitauteen. Nyt yhdistyneen Hekun ja Barabran kautta asiakkaalla on mahdollisuus saada koko tuotannon kirjo ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa yhden toimijan kautta.

Lisätiedot:Petri Telaranta / toimitusjohtaja, Reprostudio & Heku Oy petri.telaranta@heku.fi, p. 0500 434395
Topi Tuominen / toimitusjohtaja, Barabra Oy, topi.tuominen@barabra.fi, p. 040 5250525

Bookmark and Share

About Topi

CEO of funk
This entry was posted in Agencies, Miscellianous and tagged , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Leave a Reply

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Switch to our mobile site